29.12.2012

Vuonna 2012

Tänä vuonna vasta aloin ensimmäisen kerran kuvata säännöllisesti puutarhani kasveja. Puutarhanhoito on ollut harrastukseni jo vuosien ajan. Kuvat ovat tänävuonna otettuja, vaikka kuvissa näkyy tosi vanha päivämäärä.

Kevättalvella käymme hiihtolenkin jälkeen paistamassa makkaraa laavullamme. Vaikka laavu on aivan kivenheitonpäässä, niin siellä on kiva istua nuotion äärellä ja keitellä kahvia. Samalla voi kuunnella lintujen sirkutusta.

Tänä keväänä meinasi pakkanen tuhota kaikki mukulakukkani. Pääsiäisen aikaan oli yöpakkaset jopa -20 astetta.

Maaliskuun puolivälissä on taimienkasvatus kiihkeimmillään. Lämpölampun alla versot saavat valoa riittävästi.

Kevään ensimmäisiä kukkijoita.





Alkukesän kukkia.
Pihlajassa oli komeasti kukkia tänävuonna.

Kesäkukkien uusi istutuskokeilu.

Juhannusta vietimme vanhempieni mökillä.

Kesäkuu meni ulkosaunaa rakentaessa. Omin käsin teimme alusta loppuun. Ovetkin ovat itsetehdyt. Ja ne löylyt ovat jotain aivan upeeta.

Lomareissuja heitimme useampaan kertaan eripuolille Suomea. Kävimme Tampereella, Vaasassa ja Powerparkissa, Alahärmässä. Tässä on Suomen pisin silta, Raippaluodonsilta. Pituutta on 1045m.

Kesäkukka kokeilu päätyi tämän näköiseksi. Itse kasvatetut taimet. Osa on kasvatettu siemenistä ja osa pistokkaista.

Keskikesän kukkia.
Syksyn kukkia.


Alkutalvi oli vähäluminen, mutta kylmä. Onneksi aurinkokin välillä näyttäytyi.
Pakkaspäivinä on aikaa askarrella ja suunnitella ensikesän istutuksia.

Vuosi vierähti nopsaan. Ensikeväälle on ainakin parin istutusalueen suunnittelu käynnissä ja niihin osa istutuksista laitoin siemenestä kasvamaan syksyllä. Heti alkukesästä niitä ei voi istuttaa, mutta loppukesästä taimet ovat jo kyllin suuria siirtymään lopulliseen kukkapenkkiin. Siinäpä tämän vuoden kuulumisia:)


7 kommenttia:

  1. On tosiaan ihanaa alkaa taas suunnitella tulevan kesän istutuksia. Olen itsekkin vuosien varrella kasvattanut melko paljon siemenistä, sekä perennoja, että kesäkukkia. Itse siemenistä kasvattamalla säästää sitäpaitsi pitkän pennin.

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia. Monta hienoa hirsirakennusta. Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2013, Maarit!

    VastaaPoista
  3. Upeita rakennuksia tuolla taustalla vilahtelee kukkien keskeltä!
    Kaunista!

    VastaaPoista
  4. Hyvää uutta vuotta Maarit! Ei muutakuin ajatukset tulevaan kevääseen :)

    VastaaPoista
  5. Hyvää Uutta Vuotta Kaikille!

    VastaaPoista
  6. Mukava postaus. Ulkosaunasi on aivan mahtava, ihanaa kun ihmiset osaavat vielä tehdä perinteisiä töitä! Kesäkukkakokeilusi näyttää olevan hyvin onnistunut.

    Hyvää uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  7. Mukava puutarhavuosi on sinulla takana ja edellisen postauksesi suunnitelmista päätellen yhtä upea on alkamassa.
    Oikein hyvää uutta puutarhavuotta sinulle!

    VastaaPoista