14.6.2013

Kokeiluja sekä päivän kukkijat

Tervetuloa blogiini uudet lukijat!

Useissa puutarha-lehdissä on ollut ohjeita siitä, miten kasveja voi lisätä. Itse olen tehnyt lisäyksiä taivukkaista sekä tietenkin siemenistä. Esimerkiksi kanukkaa voi lisätä taivukas -oksasta. Alppiruusustakin olen tehnyt taivukasoksan, mutta siihen ei ollut tullut vielä juuria.


Taivukasoksan pitää olla tarpeeksi pitkä taivutettavaksi. Laita kivi painoksi oksan päälle. Voit laittaa hieman multaa oksan päälle, mutta juuret ilmestyvät muutenkin. Kun juuret ilmestyvät oksaan, niin oksa katkaistaan emokasvista ja istutetaan haluttuun paikkaan. Uutta taimea kastellaan muutaman viikon ajan, lannoitusta unohtamatta.

Otin tänään lähes kaikista puuvartisista pensaistani oksapistokkaan ja laitoin ne multaan. Esim. uusimmassa Viherpiha -lehden numerossa neuvotaan tarkkaan miten pistokas tehdään. Leikataan vinosti ja poistetaan lehtiä siten, että vain oksanpäähän jää lehtitupsu. Lisäksi lehdessä mainittiin, että kannattaa käyttää kukkimattomia oksia. Ne juurtuvat parhaiten. Kesäkuu on parasta aikaa oksapistokkaiden ottamiseen. On jännittävää nähdä miten kokeilulleni käy:) Syksyllä pistokkaita karaistaan ja istutetaan maahan. Pistokkaiksi käyvät esim. mustaseja, marja-aronia, pensasmustikka, pensasruusut, köynnöshortensia, mustaherukka, pajut, lehmukset, koivut, poppelit, katsura ja neidonhiuspuu, useimmat perennat, isotuomipihlaja sekä kiinanruusukvitteni.


Työnsin oksapistokkaat multaan, minkä päällä on perliittiä. Multa on miedosti lannoitettua. Kastelin kylvöksen ja sitten vain odotellaan. Aion kokeilla myös muutamilla perennoilla pistokaslisäystä.


Taimet pienoiskasvihuoneessa;



Päivänlilja on avannut hehkeän keltaisen kukkansa.


Unikko

Sadetta ollaan saatu vihdoinkin. Kylläpä kasvit kiittävät ja kukoistavat. Mukavaa viikonloppua sinulle!


10 kommenttia:

  1. Köynnöshortensiasta on melko heppo saada pistokkaita, sillä se tekee maan päällä kasvaviin oksiinsakin usein pientä juuristoa, josta sen saa hyvin kasvamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Aionkin siirtää sitä toiseen paikkaan sellaisista oksista.

      Poista
  2. Ihana tehdä lisäyskokeiluja, mullakin menossa muutamia projekteja, mutta vain perennojen kanssa.
    Onnea pistokkaillesi !
    Tuo kerrottu unikko on ihan mahtava ! Ostin torilta yhden taimen kotipihastaan taimia myyvältä tädiltä, mutta hän ei muistanut onko unikko kerrottu ja yksinkertainen malli, joten mulla on jännitettävää ensi kesään, saanko tuon himoitseman kerrotun. Samoin hauskaa viikonloppua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän peukkuja pystyssä, että sait kerrotun!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, hauska kokeilla jotain uutta:)

      Poista
  4. Täytyisi kyllä kokeilla tuollaista lisäystapaa. Ruusukvitteni kiinnostaisi ihanien kukkiensa vuoksi,mutta pitäisi vielä löytää ihminen jonka puutarhassa sellainen kasvaisi :)

    VastaaPoista