2.8.2013

Syksyä ilmassa?

Vihdoinkin viimeinen kahden viikon lomani on koettanut. Huh, huh...on sitä jo odotettukin. Toivottavasti on sateettomiakin päiviä, että pääsen puuhailemaan puutarhassa. Ensimmäinen sipulikukkakuvastokin tulla tupsahti postista. Olen jo käynyt muutamien nettifirmojen sivuilla, mutta en ole vielä tilannut mitään. Miten minusta tuntuivat tulppaaninmukulat kalliin oloisilta
5kpl 8,90 €??? Lieneekö hinnat nousseet tai sitten edellisestä tulppaanien tilauksestani on tosi kauan.

Puutarhassa puuhailu on nyt jäänyt vain kuvaamiseksi ja ihasteluksi. Täytyykin sitten lomalla ehostella kukkapenkkejä. Ensin kuitenkin lähdemme pienelle reissulle,  joten voikaapa hyvin:)


Liljojen kukinta on aina yhtä sykähdyttävää!
 

Näkymä Lapinnauhusten kukinnasta.
 
 Etupihan kukkaistutusalue.


Terassilla on paljon kesäkukkia.

Syksyn tuntua on jo ilmassa. Viljat kellastuvat ja pihlajanmarjat punertuvat.

26 kommenttia:

  1. Upealta näyttää pihasi! Katselin juuri Kauppilan sivuilla mm. liljan sipuleita ja olihan siellä muutama "pakkosaada" juttu. Enemmästi en vielä ole ehtinyt hintavertailuja tehdä, mutta tulppaaninsipulit näytti olevan juurikin tuota hintaluokkaa kuin mainitsit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ja postituskulut taisi Kauppilalla olla jopa 14€...huh,huh..

      Poista
  2. Samaan lopputulokseen olen minäkin tullut noita sipuleita katsellessani. Mutta kaipa sitä kuitenkin tulee hairahdettua muutamaa ostettua.. :)
    Nauhuspenkkisi on todella upean näköinen! Hyvää lomaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tokihan minunkin tulee hankittua mukuloita läjäpäin:)

      Poista
  3. Samaan lopputulokseen olen minäkin tullut noita sipuleita katsellessani. Mutta kaipa sitä kuitenkin tulee hairahdettua muutamaa ostettua.. :)
    Nauhuspenkkisi on todella upean näköinen! Hyvää lomaa sinulle!

    VastaaPoista
  4. Upea nauhusrivistö! Mulla niiden kukinta alkaa olla jo ohi. Kaunis on pihasi ja kiva terassi. Mukavaa lomaa ja reissua!

    VastaaPoista
  5. Upea keltainen penkki, ja mahtavat kesäkukat. Mä tilasin sipulit Eurobulbilta, just tuon hinnan takia, ja ovat olleet myös hyvälaatuisia. Vähän mulla on ristiriitainen olo siitä, koska mielellään suosisin kotimaisia liikkeitä, mutta kun tuo rahakin ratkaisee... Niin, ja joka tapauksessahan nuo sipulit tulevat Hollannista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Pitääpä käydä katsomassa;)

      Poista
  6. Upeita istutuksia!

    Mukavaa lomaa ja reissua!

    VastaaPoista
  7. Kauniin värisiä liljoja ! Hyvää lomaa !

    VastaaPoista
  8. Mikä nauhuspenkki! Todellinen katseenvangitsija. Liljat on aina yhtä hurmaavia kukkiessaan.

    VastaaPoista
  9. Ihania nuo punavalkoiset liljat! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkään niistä itsekin tosi paljon.

      Poista
    2. Kiitos! Tykkään niistä itsekin tosi paljon.

      Poista
  10. Syksy todella jo tuoksuu iltakasteella. Mutta syksykin on kaunista aikaa. Mukavaa lomaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tultiin tänään jo kotiinkin. Mukava on reissata, mutta kotiin on ihana palata.

      Poista
  11. Mahtavan näköinen nauhusistutus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nauhuksilla saa näyttävyyttä.

      Poista
  12. Hvor har du dog en smuk have. Mange skønne liljer.
    Der er rigtig hyggeligt ved din terrasse.
    Tak for kigget.
    Rigtig god ferie.

    VastaaPoista
  13. Kaunista sinulla on pihassasi ja mukavia matkoja tehnyt!
    Mutta onkos Matikainen tullut kotiin?
    Huolissaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Matikainen on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Jos ei ilmesty ilmojen kylmetessä, niin sitten ei varmaan enää nähdä häntä:'(

      Poista