10.3.2014

Kevätruiskutus

Savon korkeudella alkaa olla aika tehdä marjapuiden ja -pensaiden kevätruiskutus. Kevätruiskutus tehdään ennen silmujen puhkeamista. Lämpötilan pitää olla +5 astetta. Ruiskutuksella ehkäistään kirvoja, kemppejä ja punkkeja ennakkoon. Kun ruiskutus tehdään ajoissa, niin tuhohyönteisten munat eivät kuoriudu. 

Hyötykasviyhdistyksen sivuilla on monen näköisiä "litku" ohjeita. Vastaavia ohjeita on myös Yrttitarhan nettisivuilla sekä esim. yhteishyvän sivuilla. Oletko kokeillut näitä? Toimivatko? Itse olen käyttänyt mäntysuopaliuosta ja ajoissa käytettynä se toimii. Sen vuoksi onkin tärkeää tehdä puutarhakierroksia omassa puutarhassa viikottain tuhohyönteisten torjumiseksi.

Kohta on myös aika leikata omenapuita. Omenapuiden leikkausohjeita löytyy esim. Apuapihaan sivuston videoilta.

Viikonloppuna näimme ensimmäiset joutsenet. Muuttolinnutkin ovat kovin aikaisessa:)



Aikaisemmassa postauksessa oli kuvassa myös näitä meidän puupinoja. Niiden tekemisestä tuli kysymyksiä. Joten tässä meidän tapamme tehdä näitä; Laita 4 suurta (FIN-lavan kokoista kertakäyttölavaa) tasaiselle pohjalle. Jos pohja on epätasainen olemme laittaneet alle puuta. Pohjaa ei kuitenkaan tarvitse tasata vesivaakalla, silmämääräisesti vain. Näissä puuhäkeissä on verkkoa 6,5-7 metriä. Verkko on vedetty kiinni lavoihin nippusiteillä. Kuten myös liitoskohta sivussa. Lavoja voi kysyä ravintoloilta, kaupoilta ym. Puiden pitää antaa kuivua pari vuotta. Päälle laitamme pressun. Pressu ei saa mennä paljoa sivuilta yli, koska ilma ei muutoin kierrä ja ylimmät puut homehtuvat.


Sunnuntaina meillä oli pilvistä ja vain 3 astetta lämmintä. Vuodenaikaan nähden oli kuitenkin huomattavan lämmintä. Viime talvena samaan aikaan hiihdimme, nyt pellot ovat näkyvissä....

Tervetuloa uudet lukijat blogiini!

Oikein innostavaa viikonjatkoa kaikille lukijoille!

14 kommenttia:

  1. Puita ainakin piisaa.
    Koskahan puutarhan kukille voi antaa lannoitteet, tein viime kesänä perhospuutarhan vasta.
    Tietäistikö?
    Iloista uutta viikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan omille keväällä, kun maat ovat sulaneet. Mielellään ennen sadetta.

      Poista
  2. J'ai appris des choses en lisant ton post !jolies photos!
    Bonne semaine à toi! Cath.

    VastaaPoista
  3. En ole meidän omppupuita ruiskutellut. Luin kerran jostain, että naapuriston olisi hyvä ruiskuttaa puunsa samanaikaisesti, jotta siitä olisi hyötyä. Meidän naapuristossa muut ei tee puutarhassaa yhtään mitään.

    VastaaPoista
  4. Kauniit puupinot. Nuohan käyvät pihakoristeista :)

    VastaaPoista
  5. Kyllä on komiat puukasat! Pysyvät hyvin kasassa tuolla konstilla.

    VastaaPoista
  6. Tänä talvena on kyllä puut säästynyt ☺
    Mukavaa viikkoa ♥

    VastaaPoista