6.7.2014

Viikonlopun kuulumisia

Ihanan lämpöinen viikonloppu-vihdoinkin! Olimme mökillä hieman maalailemassa ja nauttimassa kesästä. Kävimme katsastamassa Eukonkannon-kisapaikkaa, mutta emme itse kisoja. Paikalla oli paljon myyjiä, mikä on todella hienoa. Itse kisojakin oli ollut katsomassa 4000 katsojaa. Hienoa, että pieneen kylään saadaan tällaisella tapahtumalla eloa. Varmaankin itse kisojen järjestäminen vaatii järjestäjiltä hirmuisesti työtä ja ehkäpä vapaaehtoistyötäkin.


kuva3

Vihdoinkin kukinta pääsee vauhtiin, kun lämpö vauhdittaa kasvua. Nukahdin kesäsohvalla päiväunet. Itikatkaan eivät häirinneet untani. Rita oli kainalossani, kun köllöttelimme katoksen alla. Äidin paistamat muurinpohjaletut maistuivat ihanille mansikkahillon kera. 


kuva2

Kukkia ilmestyy nyt jokapäivä!

kuva1

Itsekasvatetut kukat aukeavat hieman hitaammin, mutta ovat sitäkin kauniimpia!

Aurinkoista viikonalkua kaikille lukijoille!

Tervetuloa mukaani blogimatkalle Saaara ja Johanna!

6 kommenttia: