3.1.2015

Haaveita...

Syksy ja talvi ovat minulle haaveilemisen aikaa. Mielessäni kehittelen juttuja, joista toiset ovat kehityskelpoisia ja toteuttamiskelpoisia heti, toiset jutut muhivat vuosia ja jotkut jutut voi unohtaa samantien. Tänä syksynä ajatusleikki on ollut niin valtaisaa, että olen varannut ideoille vihkosen. Vihkoseen luonnostelen ideoita, piirrän alustavia kuvia ja merkkaan ylös esim. mistä materiaalista jonkin askarteluidean voisi työstää. Askarteluihini yritän käyttää aina nurkissa pyöriviä, käytöstä poistuneita tavaroita. Koetan pitää kulut mahdollisimman pieninä. 

Tänä vuonna aion työstää näitä ideoitani;

Metsäpuutarha, on ollut mielessäni jonkin aikaa. Aion tutukailla laavulle menevän polkumme vieressä olevaa metsäkaistaletta, mitä sille voisin tehdä. Itseasiassa olen ostanut jo siemeniä sinne sopiviin kasveihin:)


Nämä kuvat ovat Pinteresistä!

Tällainen kevätmaisema olisi upea!


kuva3 

Haaveilen runsaasta kukkaloistosta ensi kesäksi. Siemenpusseja olen hankkinut alesta sekä kevään uutuuskuvastosta Impectalta.

kuva6 

Haaveilen uusista askarteluista! Käsillätekeminen antaa minulle voimaa arkeen.


kuva5 

Viikko sitten maisemat olivat vielä lumisia. Punatulkkuparvi löysi syöttöpaikkamme. Saimme ihailla niitä monena päivänä.

kuva4 

Joulukuun puutarhakuvaksi valitsin maiseman laavullemme. Laavulla kahvittelemme ja paistamme makkaraa. Kevät talvella laavu on ihana paikka. Kevätauringon lämpöiset säteet paistavat ihanasti. Eräänä keväänä paistoin siellä lettuja.



Kun joulusta on päästy, sittenhän sitä odotellaan jo seuraavaa juhlaa:) 

  Rentouttavaa viikonloppua teille kaikille!

Maarit

45 kommenttia:

  1. Sulla on ihanan pitkällä suunnitelmat, kun siemenetkin on jo hankittu. Minä vasta selaan luetteloita enkä pääse puusta pidemmälle, kun taas on sellainen olo, että kaikki pitäis saada. Hienot punatulkkukuvat ! =)

    VastaaPoista
  2. Ihanan näköisiä haaveita sulla :) On kyllä mukva odottaa kevättä, kun mieleen on jo pitkin talvea tullut monenlaisia ideoita. On myös kiva odotella, kun postailet edistyisestä blogissasi ;) Jos nyt tuon vesisateen päälle tulee kova pakkanen, saa taas pelätä, mitkä kasvit ovat mennyttä, kun märkä maa jäätyy. Toivotaan, että tulee ensin lunta paksusti päälle.

    VastaaPoista
  3. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Pitäisi itsekin laittaa ideat paperille, jotta sitten muistaisi, kun pakkaa ne aina unohtumaan. Melkoisen määrän siemeniä oletkin jo hankkinut. Ihania lintukuvia. Juuri aamulla mietin, että missä kaikki meidän linnut ovat. Meidän ruokintapaikalla on todella hiljaista. Joskus joku yksittäinen lintu poikkeaa. Punatulkut ovat todella harvinaisia. Taisin nähdä sellaisen toissajouluna viimeksi. Hyvää alkanutta vuotta sinulle Maarit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti punatulkut löytävät ruokintapaikkasi! Kiitos Liisa samoin sinulle hyvää uutta vuotta!

      Poista
  4. Ihania metsäpuutarhahaaveita <3 Musta tämä syys-talvitauko puutarhasta on sinänsä oikein passeli, että voi rauhassa suunnitella ja kehitellä eikä voi suin päin ryhtyä tekemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Metsäpuutarhan kasvit ovat osittain jo itämässä:)

      Poista
  5. Ihan mielettömän ihana tuo eka kuva.Juuri tuollaisesta puutarhasta haaveilen itsekin...Vihjailin jo Ukko K:lle, että kohta alkaa postilaatikkoon tupsahdella jos jonkinlaista siementilausta;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Minäkin ihastuin siihen ja siitä huokuvaan tunnelmaan:)

      Poista
  6. Minäkin haaveilen metsäpuutarhasta, pari kesää olen jo askarrellut tuolla saaressa ja keväällä saan jatkaa. Innolla odotan, mitä sieltä nousee keväällä. Toivottavasti alppiruusut, sipulikukat, sinivuokot ja saniaiset pysyvät hengissä. Juuri tähän aikaan on sopivaa suunnitella kaikkea uutta. Mua innostaa myös kierrätys ja Haapalahti-Tuiskun Kierrätyspuutarha on ihana inspiraatiokirja!
    Liian herkullinen tuo viimeinen kuva! Painoa pitäisi saada pois ja olen päättänyt etten leivo MITÄÄN!
    Innostavaa ja touhukasta puutarhavuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle hyvää uutta vuotta!

      Poista
  7. Voi ei miten ihania tummien kasvien siemeniä! Sinulla onkin ihania suunnitelmia, metsäpuutarhaa ja askarteluja...Punatulkut on munkin lemppareita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsäpuutarhan kasvit ovat jo itämässä:)

      Poista
  8. Ihania kuvia, ja upeita haaveita! Täälläkin metsäpuutarhaa on aloitettu, ja tänä vuonna jatketaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kiva nähdä sinunkin suunnitelmien toteutumista!

      Poista
  9. Ihanaa, kun on suunnitelmia, haaveita ja unelmia! Kauniita ovat kuvasikin. Hyvää tammikuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie! Hyvää tammikuuta myös sinulle!

      Poista
  10. Kivat suunnitelmat sinulla ja niinhän sitä sanotaankin, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Niin... voin vain kuvitella mitä ihania ja ikimuistoisia hetkiä saatte viettää tuolla laavullanne. Kauniit lintukuvat. Punatulkkujen vierailua lintulaudallemme minäkin odotan innolla.

    VastaaPoista
  11. Ihanat talvikuvat, kuin postikortteja ☺
    Haaveiden täyteistä vuoden alkua Sinulle Maarit ♪♥

    VastaaPoista
  12. Ihmisellä pitää on haaveita ja toiveita! Ihan jokaisella. Mukava että olet miettinyt kaikkea kivaa tälle vuodelle. Minullakin on vihkossa mietittynä mitä kasvatan ensi kesänä, saapa nähdä kuinka pitkäksi lista vielä paisuu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva nähdä myös sinun haaveiden toteutumista blogissasi!

      Poista
  13. Haaveita ja suunnitelmia pitää olla! Paperille olen minäkin luonnostellut projekteja. Se huonopuoli on tässä suunnitelmissa että kun idea tulee niin pitäisi heti kirjata ylös jonnekkin. Minulle tuo tuottaa vaikeuksia ja sitten osittain unohdan ajatuksen pätkän..
    Meillä ei ole näkynyt yhtään punatulkkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihkoon on merkattava kaikki ideat ylös, muuten unohtuvat:)

      Poista
  14. Hyviä suunitelmia sinulla Kauniita kuvia linnuista minäkin odotan punatulkkua viime talvena oli kaksi pariskuntaa koko talven ,nyt ei ole näkynyt niitä:)

    VastaaPoista
  15. Alkajaisiksi; oikein hyvää alkanutta vuotta!

    Hienoja haaveita! Tuo metsäpuutarha polkuineen kuulostaa ihastuttavalta!
    Kauniit kuvat!
    Valoa kohti mennään eikä aikaakaan, kun jo pääsemme kylvöpuuhiin.
    Nassikalle rapsuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina! Hyvää uutta vuotta myös sinulle! Ensimmäiset siemenet itävät jo:)

      Poista
  16. Jooo heti kun joulusta selvitään niin täälläkin jo mietiään pääsiäistä ja keväthommia :))
    Mutta onneksi meillä on tuota kivaa remonttia ja sisustamista, niin kuluu tämä talvi kuin siivellä. Kohta laitan kuvia tuotoksista keittiössä ja vähän muuallakin.
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
  17. Ihania haaveita sinulla tulevalle kesälle ja kun ne laittaa paperille, toteutuminenkin on varmenpaa. Minä aina haaveilen ja kun uusi haave iskee, vanha on jo unohdettu, pitäisi ottaa vihko käyttöön :)))
    Aivan ihania talvisia kuvia olet ottanut!!!

    Impectalta minäkin tilasin eilen siemenluettelon, onko tilaaminen ollut helppoa?
    Kevättä ja valoa kohti mennään ja kohta jo pääseekin puutarhaan, eikös vaan : P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Impectalta tilaaminen on tosi helppoa ja heillä on nopea toimitus, vain 2-3 päivää tilauksesta!

      Poista
  18. Kaunista kukkaloistoa tulossa.. sieltä se kevät tulee keikkuen´*´¯`•.¸¸.♥

    VastaaPoista
  19. Tämä on parasta aikaa unelmoida ja suunnitella puutarhapäiväkirjan sivut täyteen ideoita ja kasvilistoja! Nauti elämästä ja aurinkoa täältä mantelipuun katveesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna. Nyt minä laitan blogisi puhelimeni suosikkeihin, niin tulen vierailemaan siellä useammin kuin tähän mennessä:)

      Poista
  20. Voi noita punatulkkuja, ne ovat niin kauniita!
    Lapsuudenkodissa kävi paljon punatulkkuja ruokintapaikalla, mutta täällä meillä en ole niitä nähnyt juuri ikinä. Ne ovat kyllä hurmaavia vieraita :)

    VastaaPoista
  21. Niin ja laskiaista odotellessa..
    Eli laskiaispullia, hihih.. ♥

    VastaaPoista
  22. Ihanat haaveet sinulla. Se on sitren menoa 😊

    VastaaPoista