31.3.2015

Pääsiäsikoristeita ja lahja blogiystävältä

Tuunailin hieman joulukukkien mukana tullutta koria;


Varastossa homepilkkua saanut kori on muutoin käyttökelpoinen, joten tälle piti keksiä jotain. Kiersin koriosan ympärille vaaleanpunaista villalankaa. Jos villalangalle ei tekisi mitään, niin eipä aikaakaan, kun sekin olisi hometippojen peitossa. Joten käsittelin pinnan paverpol-kovetusaineella. Ohensin ainetta hieman vedellä ja laitoin siihen useamman käsittelykerran. Paverpolilla käsitelty kangas tai esim. puupinta pysyy säänkestävänä.

Valkoiset helmililjat näyttävät kauniille:)



Viime syksynä tekemiini betoniruukkuihin istutin keväisiä orvokkeja ja narsisseja.



Rosmariinin vihreys näyttää kauniille muutoin niin värittömässä ympäristössä.
Rosmariini kestää pientä pakkastakin, -2 ehkä maksimi. 



Tänä keväänä olen inspiroitunut tuohesta. Tuohikuusen pohjalla on pahvikartio. Styroxinen sydänaihion päällystin höyhenillä. Viiriäisen munat pääsivät lasikuvun alle. Monikerroksista tarjoiluastian täytin osin itsetehdyillä huopamunilla sekä syötävillä herkuilla:)


kuva4 

Kiitos Sametti Hortensia ihanasta ilahdutuksesta! Kruunuvuokon mukulat tulevat todellakin tarpeeseen, sillä näitä olen miettinut monesti, mutta en ole vielä niitä hankkinut:)
Blogeissa kiertävä Ilahduta blogiystävää -haaste kävi minullakin ja haastoin mukaan Sametti Hortensian. Käyhän kurkkaamassa hänen haave lehtopuutarhasta.

Tervetuloa blogiini Nunnu!

Oikein ihanaa Pääsiäisen Aikaa teille kaikille!

37 kommenttia:

  1. Ompas ihania kevätasetelmia. Helmililjat uudestisyntyneessä korissa näyttävät vähintäänkin suloihilta samoin kuin betoniruukkusi =)

    VastaaPoista
  2. Korista tuli hieno. Tosi kivat pääsiäiskoristelut myös. Pallerojäkälä sopii hyvin narsissien juurelle ja näyttää hyvältä asetelmissasi.

    Mukavaa ja rentouttavaa pääsiäisenaikaa sinulle Maarit.

    VastaaPoista
  3. Ihanat pääsiäistunnelmat!
    Ai niin oliko se niin, että sitä piti ilahduttaa, jolta haaste tuli... vai sitä jolle sen lähettää... täytyy tutkia, sain haasteen ja ymmärsin ehkä väärin, ääh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Minäkin ymmärsin, että haastettu ilahduttaa haastajaa. Minut haastanut Reija kuitenkin muisti minuakin, niin tein samoin:) Hälläväliä kiva oli saada lahjoja!

      Poista
  4. Kauniita asetelmia. Tuo korin tuunaus on oiva vinkki, joka täytyy laittaa korvaan taakse.
    Tuollaiset yllätykset ovat ihania ja puristavat mukavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! Minusta tuo haaste oli ihana tapa muistaa blogiystäviä!

      Poista
  5. ...piristävät... Tuskin puristavat...

    VastaaPoista
  6. Ihania asetelmia jälleen ja korin uudistus onnistunut! Ihanaa pääsiäisen odotusta tv Liisa

    VastaaPoista
  7. Kauniit asetelmat.
    Hyvää Pääsiäistä ☺

    VastaaPoista
  8. Voi mitä kaikkea ihanaa täältä löytyikään! <3 Tuo helmihyasintti on niin <3
    -mairita
    http://villejalupiineja.blogspot.fi/?zx=a2c9cc5aeb6598a4

    VastaaPoista
  9. Ehh, näyttää niin vaatimattomalta tuo minilahjukseni hienojen pääsiäisjuttujesi rinnalla. Ajattelin, että saat askarteluihisi jotain pientä lisämateriaalia. Aivan ihanat asetelmat olit jälleen tehnyt! Iloista pääsiäistä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Askartelutarvikkeita aina tarvitaan! Osa jo menikin pääsiäisjuttuihin;) ja ne mukulat oli tosi nappi juttu! Kiitos!

      Poista
  10. Aivan ihanat asetelmat ole tehnyt! Ihan huokaista piti ihastuksesta :) Ihanan paljon kukkia!

    VastaaPoista
  11. Ihana postaus! Kyllä sinä olet aikaansaava ihminen! Kauniita ovat ruukkuistutuksesi tuunailuineen.
    Mulla mennyt kohta kolmisen viikkoa lattiaremonteissa ja nyt viimein siivoukset käynnissä. Remonttipölyä silmät ja suut täynnä.

    Mukavaa pääsiäistä sinulle ja perheellesi sekä rapsuja karvatassulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina! Toivottavasti saat siivoukset tehtyä ja pääset nauttimaan pääsiäisestä!

      Poista
  12. Ihanat istutukset ja pääsiäiskoristeet :-)

    VastaaPoista
  13. Ei kyllä heti uskoisi villalangasta tuon päällyksen olevan! Kauniita asetelmia olet loihtinut. Oikein hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  14. Niin hyvät ideat ja todella kauniit kuvat joita on ilo katsella ihastellen.
    Pääsiäisiloa!

    VastaaPoista
  15. Apua, kuinka kaunista! Upeat asetelmat ja kori on oivasti tuunattu, hieno oivallus! Hauskaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  16. Kauniit asetelmat Hyvää Pääsiäistä Maarit ! ♥

    VastaaPoista
  17. Ihania pääsiäisasetelmia! Ne tuovat tunnelmaa tähän harmauteen.

    VastaaPoista
  18. Taitavia asetelmia ja silmäniloa! Hyvää pääsiäistä Maarit!

    VastaaPoista
  19. Oi, tulipa kaunis tuunatusta korista!!! Itselläkin olisi varaston perukoilla useampi kori vailla tuunausta ;P
    Hienosti sopii rosmariini narsissien kanssa istutukseen :D
    Hyvää pääsiäistä Maarit!

    VastaaPoista
  20. On ihailtavaa, miten jotkut jaksaa ja osaa askarrella tällaisia asetelmia! Hyvää pääsiäistä. Lisäksi haastan sinut osallistumaan Liebster Award haasteeseen. Tällä kertaa haasteella tehdään tunnetuksi blogeja, joilla on alle tuhat lukijaa. Ensin vastataan haastajan keksimiin 11 kysymykseen, sitten keksitään 11 uutta kysymystä ja haastetaan (5-) 11 uutta bloggaajaa mukaan.

    VastaaPoista
  21. Tulipa upea kori, ja niiiiiiiin ihania nuo istutukset! Iloista pääsiäistä!

    VastaaPoista
  22. Hienoa tunnelmaa.
    Minäkin ihastuin taas pitkästä aikaa helmililjoihin ja ostin pari, toinen pääsi ulkoasetelmaan tuivion oksien sekaan.

    VastaaPoista
  23. Voi miten sievää! Niin keväinen tunnelma kuvissasi. Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  24. Oi miten kaunista ja niin ihania istutuksia:)

    VastaaPoista