9.1.2016

Jäätaidetta

 Pakkaspäivien iloksi tein muutamia jäätauluja.
kuva3 

Pinnoitetusta vuoasta nämä taideteokset irtoavat kaikkein parhaiten. Tein korkilla reiän. Kun korkkiin kaataa kuumaa vettä niin se lähtee hyvin irti. Korkin päälle täytyy laittaa jokin paino, että se pysyy paikoillaan jäätymisen ajan.

kuva4 

Hieman mustikan oksia...

kuva2 

Pakkaspäivät ovat menneet takkoja lämmittäessä aamua iltaa. Huh, onneksi on uuneja. Sähkölasku voisi olla melkoinen jos olisi pelkkä sähkölämmitys.

kuva5 

Töihin lähtiessä olen vuorannut itseni vaatteilla, että olo on tuntunut hieman tönköltä:)
Isältäni sain aikoinaan viisaan neuvon; pukeudu autokyytiin aina niin, että jos jäät tien päälle, niin tarkenet kävellä lähimpään taloon/kaupunkiin. No, nykyään tietenkin kännykkä aikana apua voi soittaa, mutta entäpä jos puhelin ei toimi??? Viisaita sanoja sain isältä neuvoksi joka tapauksessa.


kuva7 

Jouluksi ostamani hyasintit ilahduttavat ulko terassilla vieläkin. Nämä jäätyvät niin kauniisti.

kuva6 

Syksyn suosikki kasvini on calluna. Tuiskujen ja myrskyjenkin jälkeen tässä riittää katsottavaa.


kuva1 

Roope oli pakkasilla kolmijalkainen koira;) Tassuja paleli, niin että ei hän voinut kävellä neljällä jalalla. Tässä kuva ilman pukua. Talvipuku ei myöskään ole Roopen suosikki. Mutta eipä sitä pitkiä lenkkiä voi tehdäkkään pakkasilla. Tänään onneksi jo tarkeni käydä hieman pidemmällä. Kisut ovat meillä lämmitelleet uunin päällä. Ulos he ovat menneet vain pakotettuina. Jospa nämä pakkaset olivat nyt tässä ja seuraavaksi pääsen aloittelemaan siemen kylvöjä ulko mökissäni:)

Pirteitä pakkaspäiviä sinulle!

Maarit

42 kommenttia:

  1. Todella kauniita jäätauluja olet saanut aikaiseksi! :) Olet saanut isältäsi hyviä neuvoja, itselläni tuli ihan sama asia viikolla mieleen. Näillä keleillä jäätyisi itsekin kuin torakka tienposkeen, jos auto sattuisi pettämään, siksi on hyvä olla kunnolla palttoota päällä automatkoillakin. Ihana Roope. ♥

    VastaaPoista
  2. Kauniita jäätauluja vähillä koristeilla. Näköjään tähänkin pätee sanonta less is more. Ihania pakkaskelejä täälläkin ja yöllä satoi lunta sen verran, että puutkin tosi kauniita. Liisa

    VastaaPoista
  3. Hienoa, että joku uskaltaa olla luova pakkasellakin. Itse olen ollut hyvin mukavuuden hakuinen ja kaivautunut vain syvemmälle peiton alle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, nuo jäätaulut seisoivat monta päivää ulkoterassilla odottamassa:) Kyllä minäkin pelkäsin hieman pakkasta:)

      Poista
  4. Hienoja jäätauluja. Minä jähmetyn pakkasella aina sisätiloihin, ulos menen vain kävelläkseni autolle tai puuliiteriin.

    VastaaPoista
  5. Onpa todella kivat jäätaulut.
    Täälläkin pakkanen hellitti ja nyt mennään jo säällisissä mittarilukemissa.
    Mukavaa viikonloppua Maarit.

    VastaaPoista
  6. Kaunis jäätaulu, jossa aavistus jopa kesästä ☺ mustikanvarvut ♫
    Mukavan kirpakkaa viikonloppua ☺

    VastaaPoista
  7. Kauniit jäätaulut. Pitäisiköhän huomenna vähän askarrella?
    Onkohan ihmiset vieraantuneet suomalaisesta talvesta, kun pelastuslaitoksen täytyy ohjeistaa ihmisiä järkevässä pukeutumisessa. Isäsi ohjeet ovat viisaita ja ajankohtaisia edelleen. Ja juuri noita samoja asioita pelastuslaitos tässä pari päivää sitten painotti.

    VastaaPoista
  8. Kauniita jäätauluja ja ihania kuvia. Roope-koira on ihana. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  9. Hienoa jäätaidetta ja hienoja talvisia kuvia. Voi mitäs meinaat kylvää? Joka tapauksessa onnea siemenkylvöillesi. Itse aloitan varsinaiset kylvöt vasta maaliskuun alussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Puutaramyyrä! Monenlaista kesäkukkaa ja hieman erikoisia perennoja. Tänä vuonna kesityn tyttäreni rippijuhlien vuoksi kesäkukkien kasvattamiseen. Laitan tässä kevään aikana tarkempaa suunnitelmaa kylvöistä.

      Poista
  10. On kauniit jäätaulut. Itsellänikin on tuolla muutama juttu jäätymässä.
    Nyt tarvitaan todella lämmintä vaatetta ja kesäll sit toivottavasti niitä hepeniä.
    Klapeja meilläkin kuluu ja päivä alkaa aina kolmen uunin lämmityksellä.
    Jos ei olis uuneja..sähkömittari pyöris varmana kuin karuselli.

    VastaaPoista
  11. Hienoja! Facebookista olen ihaillut, mitä kaikkea jääjuttuja ihmiset väkertävät. Mä en jaksa tätä talvea ja varsinkaan kylmää. Onneksi vähän lauhtui ja kevättä kohti mennään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kurjenkello! Taidamme olla samassa ryhmässä;)

      Poista
  12. Voi kun kaunis tuo ylimmäinen jäätaulu. Hyvä idea, täytyis kokeilla itsekin.

    VastaaPoista
  13. Oi, miten kauniita tauluja.. Niin ihana idea!

    VastaaPoista
  14. Upeaa jäätaidetta! Nyt myönnän, että sen verran tuo kylmä on hyytänyt, etten ole saanut edes jäälyhtyihin kynttilöitä! Ihan pakolliset ulkoilut on riittäneet. Kun lintulaudan on täyttänyt, täytyy jo sulatella sormia. =) Meillä on ollut myös kolmijalkainen koira, tuntuu että välillä tuo vaari on yrittänyt nostaa kaikki jalat vatsan alle lämpimään samaan aikaan. =D Isäsi neuvo on hyvä! Nyt on kyllä ollut niin kylmää, että vaikka päällä on kaikki toppavaatteet, niin torstaina ei auto eikä sen paremmin kuskikaan sulanut koko 40km työmatkan aikana, vaikka auto oli ollut sisätilalämppäreineen lämpiämässä hyvät ajat ennen lähtöä. 30 astetta oli mittarissa pakkasta silloin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Reija! Minulla on vain 13km työmatka ja toissa aamuna auto ei ehtinyt puhaltaa lämmintä ollenkaan:)

      Poista
  15. Pakkasella taiteilu lämmittää, ainakin mielen! Hienoja tauluja.

    VastaaPoista
  16. Ihania teoksia! Minä en taida ejtiä oollenkaan nyt ulkosalle valoisan aikaan kun jumahdin selailemaan blogeja ja niiden toinen toistaan upeampia kuvia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anski! Joskus tietsikalle jumahtaminen antaa hengenravintoa:)

      Poista
  17. Upeita jääteoksia!
    Vähän hellitti pakkaset nyt viikonloppuna, mutta viikolla ilmeisesti taas kiristyy.

    VastaaPoista
  18. Nuo jääteokset ovat herkän kauniita! Hieno idea.

    VastaaPoista
  19. Kauniita tauluja!

    Meillä Riku ei myöskään innostunut takista, jota yritin sille laittaa päälle.

    VastaaPoista