18.8.2016

Betoni poro

Olen monena vuonna yrittänyt kasvattaa siemenestä punahattuja. Joko ne tarvitsevat usean vuoden kasvatuksen tai sitten ei vain muuten onnistu. Sillä yksikään taimi ei ole kukkinut vielä kertaakaan. Taimia kyllä on mullassa, mutta kukintaa ei tapahdu.

kuva1 

Siispä turvauduin osto taimiin. Tämä on aika magee; "Green Jewel".

kuva2 
Muutamia syysleimuja.
kuva3 

Punalatva näkyy olevan mehiläis magneetti:)

kuva4 

Keväällä hankkimani "Prairie Joy" -ruusu kukkii vielä. Onneksi edes kevään hankinnat tuovat väriä, muutoin jo niin värittömiin istutuksiin.
kuva5 

Tässä lisää uusien versojen tai keväällä hankkimieni taimien kukintoja.

kuva6 

Tein muutaman löydön havupenkistäni. Ostin 2-3 vuotta sitten vuoriarhoa, minkä oli tarkoitus ryöpytä valoisena kukkamerenä reunakivien yli, mutta vielä mitä eihän ne nousseet seuraavana keväänä. No, tässä taitaa nyt olla yksi. Taidan kyllä siirtää tämän turvaan jonnekkin muualle, sillä tuivio leviää ja peittää kaiken alleen. Toinen löytö on tämä ruusu. Mikä lienee, mutta siirränpä senkin tästä pois. Itse asiassa näitä on kaksi alkua. Toinen kasvaa penkin ulkopuolella kiven välissä. Olisikohan juuri tullut mullan mukana.


koriste17 

Tässäpä tämä puutarhani uusi koriste:)

Minulla oli vuosia sitten ostettu risuista tehty poro, mikä sai uuden elämän betoni porona. Eipä tämän tekemisessä mitään ihmeellistä ollut; käänsin, hiersin betonia pintaan, annoin kuivua, käänsin jne. Tein tätä noin kolme viikkoa:) Aika hauskan näköinenhän siitä tuli. Vielä on toinen risutyö työn alla;)

Nyt pitäisi keksiä paikka....se ei olekkaan ihan helppo juttu! Ehdotin miehelle laattojen hankkimista ja uuden istutusalueen rakentamista...hah, haa...en kuullut hurraa huutoja:D

Oikein hauskaa viikonloppua sinulle!

Maarit

9 kommenttia:

  1. Onpa kekseliäästi uudistettu poro! Hieno! Myös Green Jewel on ihastuttava. Tuollaisia voisin ottaa omaankin puutarhaan.
    Mukavaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
  2. Punahatut olisivat niin upeita, mutta eivät ne oikein minullakaan menesty. Joka talven jälkeen niitä on aina vähemmän ja vähemmän. Jotenkin lakkasin ressaamasta niistä, kun Piet Oudolf totesi yhdessä kirjassaan, että ne ovat ronkeleita kasveja myös Hollannissa. Hankkivat kuulemma melkein joka vuosi sielläkin uudet taimet. Joten ei se ihme ole, jolleivat ne oikein Suomessakaan kukoista. =D

    VastaaPoista
  3. Hieno poro ja kauniit kukat. Sinulla onkin vielä runsaasti kukintaa. Upeat syysleimut ja tuo ruusu on aivan ihana.- Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  4. Sama juttu täällä punahattujen kanssa, kasvavat taimiksi, mutta talvi vie. Nyt on kasvatuksessa musta(puna)hattu, joka tekee pelkän hatun. Taimet pitäisi saada maahan kovaa kyytiä, että ehtivät juurtua.

    VastaaPoista
  5. mahtava poro ja ihania kukkia!

    VastaaPoista
  6. Hyvä idea käyttää risuporo betoniporon runkona. Komea poro lopputuloksena!
    Minullakin punahatut kuolivat talvella. Harmillista, koska punahatut ovat kauniita loppukesän kukkijoita.

    VastaaPoista
  7. Betoniporo on hauska ja kestääkin pidempään. Mistä sinulla noita kukkia ja kukkia oikein riittääkään :) Ruusut on minullakin kukkineet koko kesän. Osassa oksia on jo marjat ja uutta kukkaa pukkaa koko ajan. Liisa

    VastaaPoista