19.2.2017

Taimet nousevat

Kylvin suuremman erän siemeniä. Multaan meni jotain uutta, mitä en aiemmin ole kasvattanut ja tietysti niitä kestosuosikkejani.


kuva3 

Ylhäällä vasemmalla on uusia tulokkaita daalioita, mitkä yllättivät nopealla itämisellä. Pelargoniat ovat jo kasvaneet paljon. Vasemmalla alhaalla siemenestä kylvetyt ja oikealla pistokkaat omista aarteista.

kuva4 

Hankin kaksi uutta kasvivaloa. Nämä ovat näitä sini-puna valoa tuottavia lamppuja. Jännä nähdä miten nämä vaikuttavat kasvuun kirkkaisiin lamppuihin verrattuna.

kuva5 

Olen tappanut aikaani tällä viikolla näiden merkeissä. Tyttäreni lapsuuden askarteluista jäi melkoinen läjä helmiä, mille yritän keksiä uusio käyttöä. Näitä aion tehdä lisää ja yhdistän ne kehysten sisään. Sitten vain roikkumaan jonnekkin puutarhaan.

kuva2 

Muutama keväinen päivä on jo onneksi ollut. Eilen oli ihana ulkoilu sää. Minun ulkoilu on ollut hieman huonoa uusiutuneen limapussitulehduksen myötä. Syykin näille tulehduksille löytyi, tämä on nyt toinen puolen vuoden sisällä. Lonkkani kuvattiin ja sieltä löytyi alkava nivelrikko. Lääkäri sanoi, että olet alaikäinen tähän tautiin....hih...no varmasti. Olen tässä miettinyt tätä kivun kanssa elämistä. Lihakset on tietysti saatava kuntoon keskivartalosta, se on ihan selvä juttu. Mutta nivelrikon eteneminen hieman hirvittää. Olen kuitenkin alle 50 vuotta ja teen fyysisesti erittäin raskasta työtä, mistä pidän. No joo, onneksi tulee taasen kevät. Kipuja ei tule ajateltua, kun kevät tuulet puhaltavat nenään.


kuva1 

Tämä kuva on tammikuulta. Nokipannukahvit maistuvat aina retkeillessä. Mielessäni on myös ollut laavun ympäristön kunnostus/ehostus. Polku sinne jo meneekin. Polun molemmin puolin laitan jotain kasvia tietty. Onko sinulla jotain omia suosikki kasveja varjopaikkaan?


kuva6 

Sisustus sormeakin tämä kevään tulo alkaa syyhyttämään. Tämä kuva on keittöön päin. Päässä on ovet eteiseen ja saunaan. Minua on mietittyttänyt myös tuo kelo laudan tummuus. Haluaisin vaaleutta, kun tuo kelo imee niin paljon valoa. Kuten kuvassa näkyy kaikki mahdolliset tekstiilit ovat vaaleita ja keittiön kaapit ovat vaaleta. Laitoin kyselyä myös sisustus- ja askarteluryhmään facebookkiin. Siellä joku heitti idean maalata lattia, toinen idean maalata katto. Katon maalaaminen on hieman kinkkisempi homma, kun lauta on tuppeen sahattua eli laudassa on näkyvissä kelon pinta. Luulen, että se pinta imee joko tosi paljon maalia tai se jää kuultamaan läpi eikä sitä saa piiloon. Toisaalta pidämme kelolaudan ilmeestä, joten vaihtoehdoksi jää lattian maalaamien tai ovien ja ikkunan puitteiden kuten alun perin olimme suunnitelleet. Meillä on nimittäin laajennus osan puolella vain muutaman vuoden vanha parketti, mitä tuntuu hullulta alkaa maalaamaan. Joskus jos sen hioo, niin silloinhan se maali lähtee ja pinta on uusittava. Kun en ole mikään sisustus intoilija, niin kyllä tässä on vähemmästäkin miettimisestä mennyt pää sekaisin:D

Leppoisaa sunnuntaita ja hyvää alkavaa viikkoa sinulle!

Maarit

17 kommenttia:

  1. Voi miten ikävää, voimia ja mahdollisimman kivutonta kevättä! Kylläpä ovat taimet nousseet hienosti, pelargonit jo pitkällä. Ihana näky, siementaimet ja pistokkaat.
    Tekemäsi koristepyörylät ovat niin kauniita!

    VastaaPoista
  2. Onneksi kevät tulossa kera auringon! Toivotaan, että nivelrikko hidastelisi tullessaan. Itsellänikin äidin perintönä nivelrikko, vielä vain sormissa näkyvissä. Mukavia talvipäiviä sinne järven toiselle puolelle!

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä!!! Oletpa kylvänyt jo paljon :) Minä vasta suunnittelen (amppelitomaatteja ja keijunmekkoa ei lasketa) kylvöjen aloittamista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Perus setti kylvöksiä menossa. Kylmäkäsittelyssä olevat perennat pääsi just multaan😉

      Poista
  4. Hyvin on kylyvökset lähteny kasvuhun. Mun ensimmääset just tullu pintahan.
    Tuasta nivelrikosta... tuttu juttu. Mulla polovis pahimmin ja sormien nivelis hyvät aluut. Marraskuulla kävin lekuris, burana ja kortisonipiikityksen lisäksi käski ruveta syämähän tapuja, jois on glukosamiinia ja kondroitiinisulfaattia. Vahavistaavat ja jopa lisää jo nivelis olevaa omaa nivelpintaa. Tapuja pitääs syäräkki viälä siinä vaihees, ku omaa on viälä jälijellä, että olis hyätyä.
    Lekurihin mennes onnuun jo tosi pahasti toista polovia. Sittemmisin oon tapuja syäny ja ny ei tunnu ku piäni pistos silloon tällöön. Suasittelen, ei ainakaa haittaa oo ja voi vaikka antaa muutamia kivuttomia vuasia. Itte oon 50 plus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minulle nuo glukosamiini valmisteet aiheuttavat korvien tinnitystä. Harmikseni en niitä voi käyttää. Moni saa niistä kyllä apua. Sitten olisi pistoksia, mutta niiden käyttöä kokeilemme kuntoutuksen jälkeen.

      Poista
    2. Voi hitsi! Ja arvaas mitä. Mullon muutaman kerran korvat soinu muutaman sekunnin, enkä olisi kyllä arvannu mistä johtuu. Viälä ei haittaa, mutta jos lisääntyy tai muuttuu jatkuvaksi nii.......

      Poista
  5. Tsemppiä ja voimia!

    Kylvöt tuovat niin keväisen tunnelman:)

    VastaaPoista
  6. Oi miten hienosti sinulla on taimet lähteneet kasvuun. Minä aina yritän,mutta heikon valon ja huonon taidon ansiosta, en kovinkaan usein onnistu ja ostelen sitten valmiit kesäkukat kaupasta.. Voi harmi tuota alkavaa nivelrikkoa.. ei ole kenellekään mukavaa, mutta puutarhaihmisen elämää se myös rajoittaa. Toivottavasti löytyy sopivat lääkkeet/ keinot, ettei kovin pahaksi äityisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa hankkia kasvivalo, niin taimet saavat puhtia kasvuun.

      Poista
  7. Vahvan näköisiä taimia! Toivottavasti lonkkakipusi pian hellittäisi. Kauniita helmiaskarteluja! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Toivottavasti vaivasi ei ole jatkuvaa kipuilua :) Ihanasti ovat taimesi lähteneet kasvuun. Helmiaskartelusi on kauniita :) Sisustusvimma se täälläkin on alkanut, kun tuli kevät ja kaikenlaista olen ostellut varastoon, kunhan ehtisi jotain laittamaan. Aurinkoisia kevätpäivä toivoo Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihania juttuja olit jo tehnyt!

      Poista