Siemenestä omaksi iloksi


Kasvatan kaikenlaisia kukkia ja vihanneksia siemenestä. Kasvatushuoneenani on "leikkimökki", mistä on nyt tullut "kukkamökki". Mökki on eristetty kauttaaltaan. Valonlähteenä on kaksi ikkunaa ja puutarhalta ostamani kukkavalo. Siemenet kerään syksyllä kukkineista kukista. Kuivatan sekä varastoin kuivassa ja lämpimässä paikassa.

Siementen kasvatuksen aloitan yleensä viikolla 10. Olen huomannut, että liian aikaisin kylvetyt kylvökset vain kasvavat pituutta turhaan. Huonelämpötila on kylvövaiheessa hyvä olla +20 astetta. Taimien kasvaessa voi sisälämpötilaa vähentää +18 asteeseen. Lisävalon puuttuessa voi sisälämpötila olla jopa +15 astetta.

Yleensä laitan 2-3 siementä purkkiin. Siemenet laitan ruukun eri puolille. Multaa purkkiin/ruukkuun laitan vain puolet koko tilasta. Sumutan kylvöksen kosteaksi ennen siementen kylvämistä ja peitän muovilla. Tarkista siemenpussista tarvitseeko kylvöstä peittää. Esim. petunian siemeniä ei peitetä. Kun taimi on kasvanut sirkkalehti vaiheen yli, lisään purkkiin multaa varovasti taimen ympärille ja painan taimea varovasti syvemmälle. Näin juuret eivät vahingoitu ja taimi tanakoituu nopeasti. Tänä keväänä istutin turvepottiin 1 siemenen. Istutin potin suurempaan ruukkuun taimenen idettyä ja sirkkalehtien ilmestyttyä. Turvepotissa kasvattaminen on kaikkein turvallisinta. Turvepoteissa kasvattamisesta on sivun lopussa.




Käytä kylvö ja taimimultaa. Isoon ruukkuun kannattaa laittaa pohjalle halvempaa puutarhamultaa ja pinnalle kylvömultaa. Taimen kasvaessa juuret ylettyvät aikanaan ravinteikkaampaan multaan. Kastele multa ennen siementen laittamista. Lue pussista täytyykö siemenet peittää. Esim. petunian siemeniä ei peitetä. Tässä on itse kerättyjä tulisalvian siemeniä ja mullan seassa näkyy punaisia siemenkodankuoria.

Laita valmiiden kylöruukkujen päälle muovi. Mikä tahansa kirkas muovi käy.

On aika koulia taimet. Tässä sinisievikin taimia.

Ota multapaakku varovasti pois ruukusta. Märkä multa irtoaa helpommin. Purista samalla ruukun pohjasta, niin multa irtoaa helpommin.

Laita ruukkuun lannoitettua, rikkaruohovapaata multaa. Itse käytän kaupan multaa. Tee esim. kynällä reikä multaan, mihin istutat taimenen. Isoon ruukkuun voi laittaa useita taimia n. 12cm halkaisijaltaan olevaan ruukkuun laitan 4-5 taimea.

Istuta taimi niin syvälle, että vain sirkkalehdet jäävät näkyviin. Käännä ruukkua, että kasvista kasvaa tasalaatuinen. Jos taimesi on hyvin pieni, odota että siihen ilmestyvät toiset sirkkalehdet ennen kuin koulit sen. Vahingoittunutta taimea ei kannata istuttaa.
Säästät tilaa, kun laitat suurempaan ruukkuun useampia taimia. Toki joudut loppuvaiheessa vielä nämäkin istuttamaan uudelleen, mutta silloin voit laittaa ne jo lopulliseen ruukkuun ja mahdollisesti voit pitää niitä osan päivästä ulkona. Kun on toukokuu, ovat nämä taimet jo kyllin suuria ulkokaraistamiseen. Ulkokaraistamiseen kannattaa valita sellainen paikka mihin ei tuule, aurinko ei pääse paahtamaan ja sade ei pääse pieksämään taimia. Itselläni on harsolla peitetty rakennelma, minne vien taimet kun yöpakkaset ovat hellittäneet, yleensä toukokuun loppupuolella. Tällöin annan taimien olla jo yötä päivää ulkona. Karaistu täytyy aloittaa muutama tunti kerrallaan. Noin viikon ajan käytän vain päivällä ulkona ja sitten jätän jo yöksi ulos. Seuraa säätiedotusta, ettei yöpakkanen yllätä! Harso suojaa jonkin verran, mutta ei useita asteita.
Käytän muovia niin pitkään kuin mahdollista. Laitan koulitut taimet korkeareunaiseen laatikkoon ja näin voin pitää muovia mahdollisimman pitkään. Kosteus ja valo ovat tärkeitä taimille. Kastelen taimiruukut alusastian kautta.
Taimet voi kylvää myös suureen ruukkuun. Laita tällöin 2-3 siementä/ruukku. Laita siemenet valmiiksi eripuolille ruukkua. Näin sinun ei tarvitse erikseen koulia taimia vaan voit lisätä multaa taimen ympärille ja painaa mullan tiiviiksi taimen ympärille. Laita tällöin ruukku vain puolilleen multaa. Käytä vain puhtaita ruukkuja!



Turvepotit imemässä vettä. Näihin kannattaa istuttaa suurehkoja siemeniä 1-2 kpl. Katkaise huonokasvuinen, niin vahva taimi jatkaa kasvuaan.


Vettyneet turvepotit. Näihin kannattaa laittaa isokokoisia siemeniä. Yhteen pottiin 1-2 siementä. Jos molemmat itävät, katkaisen toisen saksilla ja näin vain vahvin jatkaa kasvua.

Punahatun taimet kasvavat. Kun sirkkalehdet ilmestyvät ja kasvi on hieman kasvanut, laitan turvepotin vain suurempaan ruukkuun. Istutan sen niin syvälle, että vain sirkkalehdet jäävät näkyviin. Harsoa ei poisteta potin ympäriltä.

Poista ylimääräiset taimet potista. Jätä pottiin siis vain yksi vahvakasvuinen taimi. Nyppää taimi varovasti pois tai leikkaa se poikki.

Laita potti ruukkuun ja laita multaa niin paljon, että taimesta jää näkyviin vain sirkkalehdet.

Ylimääräiset nypityt taimet voi istuttaa ruukkuun, jos juuret ovat ehjät.



Ostan edellisenä syksynä puutarhamultaa varastoon ja sulatan yhden säkin keväällä. Laitan sitä suurten ruukkujen pohjalle ja istutan koulittavat taimet puutarhamultaan.
Voit tarvita kenovaloa taimien kasvatuksessa. Itselläni on puutarhalta ostettu käytöstä poistettu kasvivalo. Käytän sitä n. 4-5 tuntia/pv. Valo on voimakas ja lämmittää huonetta. Huolehdi tuuletuksesta varsinkin huhti-toukokuussa, kun sää lämpenee. Aurinkoisina päivinä riittää luonnonvalo! Taimien hyvä kasvatuslämpötila on n. 20 astetta. Tarkkaile lämpötilaa mittarin avulla. Lisävalon puuttuessa huonelämpötila voi olla +15 astetta.

Yöllä käytän kukkavajani lämmittämiseen kannettavaa lisälämmitintä.


Karaistan taimia jo heti toukokuussa, viemällä ne varjoisaan paikkaan ulos. Suoranainen kevätaurinko polttaa lehdet. Tänä keväänä tein ensimmäisen kerran taimille oman "ulkohuoneen" kateharsosta. Taimet olivat toukokuun loppupuolella kokoajan kateharso -majassa. Kastelin ne sinne ja niistähän kehittyi muutamassa päivässä oikein tanakoita.

Aloitan kastelemaan Puutarhan kesä -lannoitteella sirkkalehtivaiheen mentyä ohi. Poistan muodostuvat kukkanuput. Kukkia saa tulla vasta kesäkuun alkupuolella.

Vuonna 2013 kasvamaan laitetut kesäkukat ja perennat:
kesäleimu (phlox vegas lights), härmesalvia "strata", sinitähtönen "red cutting", ahkeraliisa "athena", sinisievikki "penny black" sekä omia siemeniä krasseista, petunioista ja tulisalviasta. Lisäksi on monivuotisia mm. jaloritarinkannus, punahattua, alppiruusua, leikkokärsämöä, etelänruususuohoa ja tulikukka.
 


Vuonna 2012 kasvatetut kesäkukat ja vihannekset:
tulisalvia, tsinnia, kääpiösamettikukka, samettikukka, tulilatva, kukka- ja parsakaali.



Monivuotiset:
kaunopunahattu, mätäsharso, pampaheinä.

Lisäksi taimista kasvatin:
miljoonakello, lumihiutale, verbena, riippupelargonia, hopeaputous.

Vuonna 2011 kasvatetut kesäkukat ja vihannekset:
tulisalvia, samettikukka, petunia, punarevonhäntä, kosmoskukka, kukka- ja parsakaali.





8 kommenttia:

  1. Hyvät ohjeet, näillä jos ei onnistu niin ei sitten millään. Ihana piha sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Toivottavasti ohjeista on apua:)

      Poista
  2. hei ja kiitos rohkaisesvista kuvista ja ohjrista poropeukalolle. Juuri nimittäin huomasin lumihiutaleitten alla julmetun määrän pikkusiemeniä ja keräsin talteen. Kannattaa kokeilla kasvattamista itse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumihiutaleen olen aina kasvattanut pistokkaista. Kannattaa kokeilla, mutta tarkista kuinka aikaisin se täytyy kylvää, että lumihiutale ehtii kukkivaksi. Lumihiutaletta täytyy latvoa useita kertoja.

      Poista
  3. Hyviä ohjeita ja tietoa niille, jotka aloittelevat kasvattamista itse. Kyllä itsekasvatetuissa taimissa ja kukissa on sitä jotain. Ne saavat ihan uuden merkityksen kukkiessaan. Ajattelee että miten pienestä siemenestä tai pahimmassa tapauksessa lähes pelkästä "pölystä" voi kasvaa jotain noin upeata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ihan "hurahtanut" kukkien kasvattamiseen. Varsinkin perennojen kasvatus on hauskaa:)

      Poista
  4. Olen useana vuonna kasvattanut omat taimet pienessä kasvihuoneessamme. Pelargonioita olen onnistuneesti kasvattanut siemenistä. Haluaisin tehdä saman riippupelargonian siemenistä, mutta en ole vielä niitä löytänyt. Olisiko jollain tietoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin Impecta.se:n sivustolla on jotain riippupelargonian siemeniä. Heillä on myös syksyllä ja talvella alennusmyyntejä.

      Poista